Pääsiäinen peruttu

Vuoden takaisessa pääsiäisjutussani olin äärettömän närkästynyt  siitä, että televisiossa pääsiäisyön ortodoksinen jumalanpalvelus oli esitetty uusintana. Pieniäpä olivat minun murheeni silloin, ajattelen nyt kun koko pääsiäinen on peruttu! Toki kukin viettäköön pääsiäistä omissa oloissaan, mutta tilaisuudet, joihin kokoontuisi enempi  ihmisiä, on koronaepidemian vuoksi kielletty, eli nyt saattaisi kelvata se uusintana esitetty pääsiäisyön messukin.

Toisaalta murheen mitta on suoraan verrannollinen kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen, minkä vuoksi sen määritteleminenkin on vaikeaa. Kun mainitsin yöllisestä suonenveto kohtauksestani vakavasta sairaudesta toipuvalle ystävälleni, totesin heti perään, että tämä nyt tosin on pieni murhe. - Kyllä se on sinulle iso murhe silloin kun kesken unien heräät viiltävään kipuun etkä ehkä heti edes tajua, mistä on kyse, hän totesi. Aikoinaan sota-ajan koettelemukset kokeneen ja kestäneen äitini maailma tuntui romahtavan kun hänen palvelutalon kotinsa jääkaapista sammui lamppu! Se oli hänelle suuri murhe eikä siinä paljon auttanut, vaikka vakuutimme että ruoat jääkaapissa pysyvät silti kylminä ja että veljeni tuo ja laittaa uuden lampun vielä samana päivänä paikalleen. Nyt kun jokunen aika sitten oman jääkaappini lamppu sammui, hätäännyin itsekin ensin niin että ymmärsin äitini murheen. Onneksi lähikaupasta löytyi uusi lamppu ja iloinen yllätys oli se, että onnistuin jopa ihan itse vaihtamaan sen sammuneen tilalle.

Vaan eipä ole enää lähikauppaankaan menemistä. Riskiryhmään kuuluvana pysyttelen kotona ja lapseni kantavat minulle ruokaostokset oven taakse. Kilauttavat ovikelloa merkiksi ja odottavat alempana rapussa sen aikaa että näkevät minun avaavan oven ja heilauttavan valkoisen muovihanskan verhoamaa kättäni kiitokseksi. Käsineet kädessä nostan kassit sisälle ja asettelen ostokset kaappeihin, minkä jälkeen pesen sekä käsineet että käteni lämpimällä vedellä ja saippualla ja pyyhin myös ovenkahvan. Ostoksiani varten olen edeltä käsin laittanut rahaa heidän tileilleen, joten he voivat kaupan kassalla maksaa ne omalla maksukortillaan. Silloin tällöin olen karannut karanteeristani "puntikselle" ja käynyt pienellä lenkillä. Tosin ulkoiluahan ei meiltä ikäihmisiltäkään ole vielä kielletty kunhan muistamme pitää kyllin monta metriä väliä muihin ihmisiin.  Eilen kävin vähän pitemmällä lenkillä koivun oksia hakemassa ja voi ihme, miten viehkeiltä ne, paljaat oksat tummanvihreässä keramiikkakannussa keskellä keittiön pöytää näyttävätkään! Ihan kuin koko keittiöni ilme olisi samalla uudistunut. Tänään on kuitenkin aikomus olla sisällä koko päivä. Tänne etelään tuli nimittäin vihdoin viimein talvi ja talven liukkaus! Vai olisiko kyseessä ollut vain aprillipila, sillä iltapäivän lämpöasteissa ohuehko lumipeite mitä todennäköisemmin sulaa.

Mutta kaikilla ei ole ketään, kuka toisi ostokset oven taakse, joten on vain uskaltauduttava kauppaan. Ja hiukan ristiriitaisin tuntein minäkin täällä istun kuin paraskin syöttöporsas odottamassa että kaukalooni kannetaan murkinaa! Olen jo saanut elää pitkän elämän, joten oikeus ja kohtuus olisi, että jos lähipiiristäni jonkun on sairastuttava, se olisin mieluummin minä kuin joku nuoremmista minulle ruokaa hankkiessaan, pohdiskelin em. ystävälleni puhelimessa. - No lapsesi joutuvat kulkemaan kaikkialla muutenkin. Meidän joilla on mahdollisuus olla kotona, tulee siellä pysyä ettemme suotta altistuisi sairaudelle ja veisi hoitoaikoja ja sairaalapaikkoja heiltä, joilla kotona pysymisen mahdollisuutta ei ole, hän, kovia kokenut viisas nainen totesi.

Joten ollaan kotona ja yritetään nauttia vapaudesta, jonka tämä tilanne toisaalta suo, kotoillaan! Onneksi läheisiin voi pitää yhteyttä erilaisilla viestimillä. Vuosina 1957-58 maailmalla levisi aasialainen influenssa, johon Suomessakin sairastui noin kolmaososa väestöstä ja menehtyi 1300. Nuorempi sisareni kertoi olleensa koululuokastaan ainoa joka ei sairastunut. Mutta kun televisioita ei ollut eikä puhelintakaan kuin ani harvoilla, ainoat tietolähteet olivat radio ja sanomalehti, tilanteeseen suhtauduttiin rauhallisesti. Nyt media suoltaa tauotta uutisia koronaan altistuneista, sairastuneista ja menehtyneistä meillä ja maailmalla, päivittäin luetellaan uusien kuolonuhrien määriä kuin urheilutuloksia ja asiantuntijoita riittää!  Onhan tilanne vakava, suorastaan pelottava eikä kukaan tiedä, miten se jatkuu ja miten ja milloin päättyy ja on hyvä että siitä tiedotetaan, mutta jossain tulee raja vastaan. Onneksi silloin voi kääntää kanavaa ja siirtyä Milanon naisten paratiisiin tai Rantahotelliin, katsoa luonto-ohjelmia tai lukea jotain mikä vie ajatukset pois käsillä olevasta tilanteesta. Voi kuunnella musiikkia, laittaa pussin pohjalta löytyneet, yön yli liotetut herneet multaan versomaan. Ja välillä voi vain olla. Ajan verkkaisessa virrassa, omien ajatusten ympäröimänä. Tai entä jos kokoaisi vuosien varrella kertyneet villalankojen jämät ja kutoisi kumpaankin jalkaan erilaisen, monenkirjavan koronasukan! Nyt kuitenkin lohtupannari uuniin. Jokohan parvekkeella tarkenisi juoda päiväkahvit...

Näissä merkeissä oikein hyvää, omannäköistä ja ikimuistoista pääsiäistä kaikille!